Taiturikoulut
![]() |
Taiturikoulut:
Taiturikoulut kehittävät nimensä mukaisesti lasten taitoja ja ovat myös teknisesti vaativampia kuin vesivuoristoradan aikaisemmat osiot. Nyt luodaan pohja sille osaamiselle, jonka voimalla päästään kilpailemaan ensin seuran omissa kisoissa ja myöhemmin toivottavasti suuremmissakin ympyröissä.
Hyvä tekniikoiden hallinta luo valmiuksia olla nopea ja tehokas uimari, joka pärjää kilpailuissakin.
Taiturikouluissa saavutetaan sellainen uimataito, että sillä on turvallista lähteä myös kesäisille vesiretkille ja uimarannoille.
Taiturikouluista nostetaan uimarin taitojen kasvaessa seuraavaan ryhmään. Taiturikoulu I:sestä nostetaan Taiturikoulu II:seen ja Taiturikoulu II:sesta Taiturikoulu III:seen.
Varusteiksi tarvitset uimalasit, uima-asun, lasit, lakin ja räpylät.
Ilmoittautuminen osoitteessa: www.ilmari.fi/haus
Taiturikoulu Ia 8-10 vuotiaille:
Taiturikoulu I -ryhmässä on tavoitteena oppia vapaa- ja selkäuinnin
tekniikka, syventää perustaitoja kuten kelluntoja ja kuperkeikkoja.
Ryhmässä syvennetään myös rinta- ja perhosuinnin alkeita.
Taituri I:sessä pyritään hauskaan oppimiseen leikin kautta, tekeminen
pohjautuu paljolti seuran kurssien materiaaleihin.
Ryhmään siirrytään HAIT - ryhmästä, ohjaajan suosituksesta. Uimataito on
tällöin n. 200m ( Pohjoismainen uimataidon vaatimus) myös perustaidot
kuten kellunnat, kuperkeikat ja liu'ut tulisi olla hallinnassa.
Taituri Ia harjoitukset ovat lauantaisin klo 14.30-15.30.
Ohjaajana toimii: Maximilian Pönninghaus.
Hinta: 125 € / kevät
Taiturikoulu Ib 8-10 vuotiaille:
Taiturikoulu I -ryhmässä on tavoitteena oppia vapaa- ja selkäuinnin
tekniikka, syventää perustaitoja kuten kelluntoja ja kuperkeikkoja.
Ryhmässä syvennetään myös rinta- ja perhosuinnin alkeita.
Taituri I:sessä pyritään hauskaan oppimiseen leikin kautta, tekeminen
pohjautuu paljolti seuran kurssien materiaaleihin.
Ryhmään siirrytään HAIT - ryhmästä, ohjaajan suosituksesta. Uimataito on
tällöin n. 200m ( Pohjoismainen uimataidon vaatimus) myös perustaidot
kuten kellunnat, kuperkeikat ja liu'ut tulisi olla hallinnassa.
Taituri Ib harjoitukset ovat sunnuntaisin klo 16.30-17.30.
Ohjaajana toimii: Niina Sovelius.
Hinta: 125 € / kevät
Taituri II 8-10 vuotiaille:
Ryhmässä syvennetään uintitekniikoita kaikissa lajeissa.
Tavoitteena on leikin ohella oppia perustaitoja altaassa.
Ryhmään siirrytään ohjaajan suosituksesta. Ryhmään tulevan uimarin tulisi
osata uida vapaauintia n. 100m ja selkäuintia n. 50m oikealla tekniikalla
(lähtöhyppy, käännökset, liuku)
Myös kaikkien lajien potkut tulisi hallita.
Taiturikoulu II: sen harjoitukset ovat maanantaisin klo 17.30-18.30.
Ohjaajana toimii: Juuso Rantanen
Hinta: 125 € / kevät
Taiturikoulu III 8-10 vuotiaille:
Taituri III on ryhmä, jossa opetellaan yhdistämään aiemmin opittuja
asioita kilpauinnin vaatimusten mukaan.
Ryhmään tullaan ohjaajan suosituksesta. Taituri III ryhmään tulevan
uimarin pitäisi osata n. 25m perhon- ja rintauintia, 100 selkäuintia ja n.
150m vapaauintia oikealla tekniikalla.
Ryhmän uimarit saavat halutessaan osallistua seuran sisäisiin
kilpailuihin, joita on viisi kertaa vuodessa.
Taituri III harjoittelee tiistaisin klo: 19.30-21.00 (kuiva+uinti) ja
torstaisin klo 16.00-17.30 (uinti+kuiva)
Ohjaajana toimii: Juuso Rantanen
Hinta 155 € / kevät
Lisätiedot:
Juuso Rantanen
juuso@hameenlinnanuimaseura.net
p. 040 589 3993
