Julkaistu 29.10.2008
VESIJUOKSUTIEDOTE SYKSY 2008 -KEVÄT 2009
Lämpimästi tervetuloa Hämeenlinnan Uimaseuran VESIJUOKSURYHMÄÄN.
Ohjaajina toimivat Maria Alsila, Heta Jonsson, Päivi Lindstedt, Sari Poutanen , Annamaija Soittila ja Salla Turunen.
Vesijuoksua on mahdollista harrastaa tiistai- ja torstai-iltaisin klo 20-21, sunnuntaisin klo 9-10 tai klo 10-11 seuran vuorolla (ei yleisuintia), joten kulku uimahallille tapahtuu pääoven oikealla puolella olevasta sivuovesta. Vesijuoksua harrastamme aikuisten altaassa. Paikalla tulisi olla vähintään viisi minuuttia aiemmin, jotta varsinainen ohjelma pääsee alkamaan ajallaan. Sunnuntain ryhmät päättyvät omatoimiseen venyttelyyn ja loppuverryttelyyn n. 5 min aikaisemmin, jotta ehdimme ottaa seuraavan tunnin osallistujien nimet ja viimeisen tunnin jälkeen korjata tavarat ennen yleisöuintia.
Ensimmäisellä kerralla voit kokeilla uimaseuran lainavöitä ilmaiseksi. Sen jälkeen voit lainata uimaseuran vyötä kertamaksulla eli 2.50 ¤ / tunti. Suosittelemme kuitenkin hankkimaan oman vyön. Suosituksia hyvistä vöistä saat ohjaajilta ja käytössämme olevaa mallia, Aquajogger-vyötä myy Uimahallin uimavarustekauppa. Ostaessasi vyön sieltä, saat yhden ilmaisen vesijuoksukerran.
Kurssilaiset voivat ostaa 10 kerran ”juoksupaketin” tai osallistua tunnille kertamaksulla. Paketin hinta on 65 ¤ ja se on voimassa vuoden, kertamaksu on 7,50 ¤. Pidämme nimilistaa, josta jokainen osallistuja voi halutessaan tarkistaa juoksukertojensa määrän (näkyvät listassa juoksevina numeroina). Laskutus hoidetaan postin kautta niin, että 1. kerralla otamme listaan nimen, osoitteen ja puhelinnumeron. Tämän jälkeen toimistolla kirjoitetaan laskut.
Juoksijat käyttävät ryhmäpukuhuoneita (naisten ja miesten) tiistai- ja torstai-iltaisin. Niissä ei ole lukollisia kaappeja, vain naulakoita, joten avaimet ja rahat yms. kannattaa ottaa altaalle mukaan. Sunnuntaisin käytössämme ovat normaalit pukuhuoneet (avaimet vauvauimareiden pöydällä kassan vieressä).
Huom! Tiistain ja torstain juoksijat!
Siivoojien palaverissa on sovittu seuraavaa:
- naisten pukuhuone pestään ensin siten, että pesuhuoneen suihkutila pestään ensin, tämän jälkeen muut tilat
- juoksijat pääsevät suihkuun heti siivouksen jälkeen, mutta siivous jatkuu vielä muussa osassa pesuhuonetta
- vältetään wc-käyntejä sekä muuta ylimääräistä liikkumista pesuhuoneissa puhdistuksen aikana turvallisuus- ja terveydellisistä syistä (pesuaineliuokset)
- pesuhuoneet pestään torstaisin klo 20.20-21.10, tiistaisin suihkuihin pääsee klo 21.00
- ryhmäpukuhuoneet pitäisi olla tyhjinä klo 21.45
- pesutarvikkeet ja pyyhkeet pyydetään jättämään pukuhuoneisiin sii-vouksen ajaksi
Kaikilla kurssilaisilla on vakuutus uimaseuran puolesta.
Iloisia juoksuhetkiä toivottaen Vesijuoksuohjaajat
Lisätietoja:
Hämeenlinnan Uimaseura
Maria Alsila
Puh. 040 730 7286 ( ark. klo 16 jälk. ja viikonloppuisin)
Katso myös: www.hameenlinnanuimaseura.net
| 11.01.2009 | Puustellit 2009 |
| 12.01.2009 | Ekaluokkalaisten uimakoulut alkavat |
| 13.01.2009 | Aikuisten tekniikkakurssi alkaa |
| 13.01.2009 | Aikuisten uintitekniikkakurssi |
| 14.01.2009 | Kevään uimahyppyt alkavat |
| 17.01.2009 | HäUS GP1 |
| 19.01.2009 | Uusille kursseille ilmoittautuminen alkaa |
| 23.01.2009 | Nuorten SM-uinnit / Hämeenlinna |
Hämeenlinnan Uimaseura ry
Uimarintie 2
13100 Hämeenlinna
toimisto auki arkisin 10-16
toiminnanjohtaja Jari Roive
gsm. 050 5275 169
e-mail. jari.roive @ hameenlinnanuimaseura.net
Pankkiyhteys:
Nordea 204718-17880