Alkeisuimakoulu 1

Alkeisuimakoulu 1 on tarkoitettu noin 5-8-vuotiaille lapsille.

Vanha Alkeisuimakoulu jaettiin kahteen osaan, alkeisuimakoulu 1:een ja alkeisuimakoulu 2:een, jotta ne lapset, joiden rohkeus ei vielä vedessä riitä sukeltamiseen, saisivat enemmän aikaa uskalluksen saamiseen alkeisuimakoulu 1:ssä ennen varsinaisten uimataitojen opettelua.

Alkeisuimakoulu 1 on tarkoitettu lapsille, jotka ovat hieman vesipeuhulaikää vanhempia, kurssi on hyvin samantapainen Vesipeuhulan kanssa, mutta siellä ei liikuta tarinanomaisessa satumaailmassa. Opetuksessa käytetään kuitenkin apuna paljon erilaisia leikkejä. Vesipeuhulaan verrattuna alkeisuimakoulu 1:ssä olevat lapset ovat hieman vanhempia ja pystyvät paremmin keskittymään opetustilanteeseen ja ottamaan vastaan sanallisia ohjeita.

 

Huom! Alkeisuimakouluryhmät uivat Hämeenlinnassa lasten altaassa matalassa päässä (30-80cm), nostopohja-altaassa (70-90cm), Tervakosken uimahallin lasten altaassa (110cm) ja Lammin uimahallin opetusaltaassa (90cm).

Opetuksen apuna käytetään Speedon kelluntaliivejä joissakin altaissa (kuvassa oikealla)

 

Lähtövaatimukset:

Alkeisuimakoulu 1:een tuleva lapsi on uimataidoton, pärjää itsenäisesti altaassa ilman vanhempaa ja osaa toimia ryhmässä ohjaaja avustuksella.  Lapsi ei vielä uskalla irroittaa jalkojaan pohjasta ilman apuvälinettä ja/tai sukeltaa ja/tai kastaa selin korviaan.

 

Mikäli ensimmäiseen uimakouluunsa tuleva 5+ -vuotias lapsi uskaltaa toimia lasten altaan syvässä päässä ilman apuvälineitä, sukeltaa, irrottaa jalat pohjasta ilman apuvälinettä ja kastaa korvat selkäasennossa, hän voi aloittaa suoraan alkeisuimakoulu 2:sta.

Jos lapsi on alle 5v, on Vesipeuhula oikea paikka aloittaa uimaan opettelu.

 

Kurssin tavoitteena

on Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton varhaistaitomerkkiin vaadittavat suoritukset: Veteen kastautuminen, sukeltaminen, korvien kastaminen selkäasennossa, ja mahdollisesti myös kellunta ja liukuminen.

Alkeisuimakoulu 1:n tavoitteena on antaa lapselle valmius uimataidon oppimiselle, mutta kurssin suorittanut lapsi ei vielä osaa uida.

Opetuspaikkana lasten allas. Jos ryhmä on matalassa päässä allasta, lukee se erikseen ryhmän ajan perässä.

 

Vesipeuhuloista ja alkeisuimakoulu 1:stä:

Vesipeuhulan ja vesipeuhula 2:n opetussisällöt vastaavat alkeisuimakoulu 1:n sisältöjä, mutta peuhulat on tarkoitettu 3-4 -vuotiaille, kun taas alkeisuimakoulu 1 on tarkoitettu 5+ vuotiaille. Uimakoulujen etenemiskaaviosta näet kuinka peuhuloista ja alkeis 1:stä on tarkoitus siirtyä eteenpäin.

 

Hinta  hinnasto , tarkista myös uusimisen hinta.

 

 

Seuraava uimakoulujakso (jakso 1 / 2019) 

Seuraava uimakoulujakso Hämeenlinnan uimahallissa alkaa tammikuussa. Ilmoittautumiset aukeavat 23.12 klo 21.

 

Ryhmävaihtoehdot jaksossa 1 / 2019

- HML uimahalli la 19.1. - 16.3.2019 (9krt/99€) klo 10.25 - 11.10 (lasten allas, matala pää) 

- HML uimahalli la 19.1. - 16.3.2019 (9krt/99€) klo 18.50-19.35 (lasten allas, matala pää)

- HML uimahalli su 20.1. - 17.3.2019 (9krt/105€) klo 16.35 - 17.20 (lasten allas, matala pää)

- HML uimahalli su 20.1. - 17.3.2019 (9krt/105€) klo 18.05 - 18.55 (lasten allas, matala pää)

- HML uimahalli su 20.1. - 17.3.2019 (9krt/105€) klo 18.55 - 19.40 (lasten allas, matala pää)

 

 

 

Lisätiedot: toimisto (at) hameenlinnanuimaseura.net, 050-4015000