Covid-19 / koronaviruksen vuoksi kesken jääneiden kurssien hyvitys

17.4.2020

Liikuntahallit Oy:n päätöksen mukaan Hämeenlinnan ja Lammin uimahallit pysyvät suljettuina loppukevään. Tämän vuoksi  Hämeenlinnan Uimaseuran kurssitoiminta jatkuu seuraavan kerran vasta syksyllä 2020. Kesätauon jälkeiset avautumisajankohdat päätetään myöhemmin. Hallit avautuvat joko normaalisti elo-syyskuussa tai aikaistettuna. Valmennusryhmien harjoittelun jatkumisesta valmentajat ilmoittavat omille ryhmilleen erikseen. 

Koska uimahallit pysyvät suljettuina syksyyn saakka, koronaviruksen vuoksi kesken jääneiden kurssien korvauskertoja ei voida alkuperäisen suunnitelman mukaisesti järjestää kesäkuun aikana. Ensisijaisesti tarjoamme mahdollisuutta käyttää hyvitys syksyllä alkavilla kursseilla.  

Hyvitys huomioidaan hinnassa, kun ilmoittaudutte syksyn jaksolle. (HUOM! Sisarusalennukset huomioidaan palautuksissa.)
-koko kevään kurssien osalta hyvitys on puolet kurssimaksusta.
-HML uimahallissa järjestettyjen 9 kerran kurssien hyvitys 22€ (peruuntui 2 kertaa).
-Lammin kesken jääneiden kurssien hyvitys 44€ (peruuntui 4 kertaa).

Vauva-ja perheuimareille hyvitetään yksi peruuntunut kerta.

Mikäli hyvitys ei ole kohdallanne mahdollista syksyn jaksolla, kurssimaksuja palautetaan sitä erikseen pyydettäessä. Maksujen palautus tapahtuu kootusti kerran viikossa joka torstai. Palautusta varten tarvitsemme kurssilaisen nimen, tilinumeron, jolle maksu palautetaan sekä tilinomistajan nimen. Summat vastaavat korvauskertojen hyvityksiä. Voit pyytää maksun palautusta: toimisto@hameenlinnanuimaseura.net.

Seuraamme asian etenemistä ja tiedotamme toiminnan jatkumisesta niin pian kuin mahdollista. 

Hämeenlinnan Uimaseura